Epäsuora valaistus
Epäsuora valaistus on valaistusta jossa varsinainen valolähde ei näy ja valo heijastetaan jonkun pinnan, kuten seinien ja katon, kautta tilaan. Epäsuoralla valaistuksella on monia etuja verrattuna suoraan valaistukseen, suurimpina etuina ovat valaistuksen tasaisuus, pehmeys ja miellyttävyys. Epäsuora valaistus tuo kotiisi miellyttävää ja pehmeää valoa, joka luo lämpimän ja viihtyisän tunnelman. Epäsuora valaistus sopii erinomaisesti esimerkiksi olohuoneen, makuuhuoneen ja eteisen valaistukseen.
Epäsuoran valaistuksen etuina on myös se, että se ei häikäise eikä aiheuta varjoja, joten se sopii erityisen hyvin lukemiseen ja televisiota katsellessa. Epäsuora valaistus on myös tasaisempi ja vähemmän rasittava silmille verrattuna suoraan valaistukseen.
Epäsuoran valaistuksen rakentamisessa on tärkeää huomioida valolähteen sijoittelu ja valaisimen käyttötarkoitus. Olohuoneen, makuuhuoneen, eteisen ja keittiön seinät seinät ovat hyvä ratkaisu sekä mm. keittiökaappien yläpuolet, joihin voidaan asentaa suoraan peruslista ja LED-nauha valaisemaan kattoon päin.
Epäsuoran valaistuksen rakentamiseen tarvitaan siis valaisimia, jotka heijastavat valoa esimerkiksi seinään tai kattoon. Tällaisia valaisimia ovat esimerkiksi seinävalaisimet, jotka voidaan asentaa seinän päälle tai ripustaa seinälle. Toinen vaihtoehto on LED-nauhat joilla valoa voidaan ohjata haluamaasi suuntaan erilaisilla asennusprofiileilla.
Kun sijoituspaikka on päätetty, mietitään millä tavalla valaistus tehdään ja mihin muuntajat sijoitetaan. Sopivat LED-nauhat riippuvat hieman kohteestasi – yleensä suosittelemme käyttämään 24V nauhoja, sillä niissä jännitehäviö useamman metrin pätkälläkään ei ole niin suuri kuin 12V nauhoissa, eli valo pysyy yhtä kirkkaana noin 5m matkalla. Kun projekti suunnitellaan valmiiksi ja käytössäsi on epäsuoraan valaistukseen suunnitellut tuotteet, sujuu asennus jopa muutamassa tunnissa!
Olemme mielellämme apunasi projektisi suunnittelussa, eli soita meille rohkeasti 010 311 2830 ja toki voit aina nykäistä meitä hihasta chatissamme!
Suositellut LED-profiilit epäsuoraan valaistukseen
Valotehtaalta löydät laadukkaat LED-alumiiniprofiilit, jotka on suunniteltu erityisesti helposti ja tyylikkäästi asennettavaan epäsuoraan valaistukseen. Valikoimistamme löydät erilaisia listoja, jotka sopivat hyvin juuri sinun sisustukseesi.
Epäsuora valaistus on helppo toteuttaa Valotehtaan tyylikkäällä ylöspäin valaisevalla SEINÄ12 alumiinilistalla, joka on saatavissa sekä valkoisena että alumiinisena, tutustu SEINÄ12- listaan tästa. Epäsuoraan valaistukseen sopii myös T-mallinen TAUSTA10 alumiinilista, jolla voi valaista epäsuorasti kahteen suuntaan eli ylös kattoon ja seinään kuin alaspäinkin. Myös erilaisilla tavallisilla U-mallisilla listoilla, kuten SUORA12 ja MINI10, voidaan toteuttaa epäsuoraa valaistusta asentamalla lista seinää vasten ja listan alle esimerkiksi valonlähteen piilottava suora tai kulman mallinen puinen peitelista. Kattoon LED-nauha voidaan asentaa joko katon ja seinän kulmaan esimerkiksi NELIÖ16-listalla. Yleisvalaistusta toteutettaessa erilaiset pinta-asennettavat- sekä uppoasennettavat profiilit ovat käytännöllisiä.
HOHDE12 LED-profiilit – LED-valaistus alaslaskettuun kattoon LED-nauhalla
Valikoimiimme on juuri lisätty huikeat alaslasketun katon valaistukseen suunnitellut LED-profiilit, joilla valaiset kohteen kuin kohteen tyylikkäästi! HOHDE12-sarjan profiilit piilottavat alaslasketun katon kipsilevyn siistien reunan sekä valaisevat haluamaasi suuntaan – HOHDE12 UP profiili valaisee alaslasketun katon alapinnasta ylöspäin ja HOHDE12 DOWN profiili valaisee alaslaskun korkeudelta viistosti seinään päin.
EPÄSUORAN VALAISTUKSEN LED-NAUHAT
Epäsuoraan valaistukseen kannattaa valita tehokas LED-nauha, kuten esimerkiksi 18W 24V LED-nauha, sillä katosta ja seinästä heijastuva epäsuora valaistus on aina hieman himmeämpi kuin suoraan suunnattu valonlähde. Loistovalinta on myös CCT eli värilämpötilasäädettävä LED-nauha, jolla voit säätää valaistuksen tunnelmaa – päivällä kirkkaamman valkoinen valo ja illalla tunnelmallisempi lämmin valkoinen valo. Suosittelemme myös asentamaan himmennyksen LED-nauhan yhteyteen, jotta epäsuora valaistus toimii myös paremmin tunnelmavalona illalla. Himmennys on helppo toteuttaa RF-himmennystuotteillamme.
-
Sale!A+
69,00€49,00€
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelumme on tukenasi kaikissa tuotteisiimme ja tilaukseesi liittyvissä asioissa. Voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse 010 311 2830 sekä sähköpostitse asiakaspalvelu@valotehdas.fi ja löydätpä meidät myös oikeasta alareunasta chatista!
NOPEA JA EDULLINEN TOIMITUS
Toimitus alkaen 4,90€ ja 1-3 arkipäivää tilauksesta kaikissa varastotuotteissamme. Mikäli valitset jälkitoimitettavia tuotteita tai mittatilauksena valmistettavia valaisimia, on toimitusaika 2-3vk.
TYYTYVÄISYYSTAKUU
Teemme parhaamme, jotta olet tyytyväinen LED-valaistukseesi! Käymme läpi jokaisen tilauksen ennen pakkausta ja soitamme sinulle, mikäli tilauksessa on yhteensopimattomia tuotteita tai meillä on kysyttävää tilaukseesi liittyen.
Tutustu LED-valaistukseen
Valaistuksenohjausjärjestelmät
Erilaiset valaistuksenohjausjärjestelmät esittelyssä Zigbee: Langaton teknologia valaistuksen ohjaukseen ja älykotiin...
Lue lisääLoisteputken vaihto LED-putkeen
LED-loisteputken vaihto vanhojen loisteputkien tilalle LED-valoputket ovat nykyään ympäristöystävällinen, pitkäikäinen,...
Lue lisääYritykset ja julkiset tilat
LED-valaistus on yhä suositumpi vaihtoehto yrityksissä ja julkisissa tiloissa, koska...
Lue lisääVärilämpötilat (Kelvin)
Mitä ovat LED-valojen värilämpötilat eli Kelvinit LED-polttimoita, LED-valaisimia ja LED-nauhoja...
Lue lisääBig Brother 2022 talon valaistus – kausi 5
Uusi Big Brother 2022 talo Uudella Big Brother -kaudella peli...
Lue lisääSaunan valaistus
Saunan valaistus kauniistiTyylikkäällä SAUNA LED-nauhallaLue lisää Saunan valaistus LED-nauhalla lauteiden...
Lue lisääBig Brother 2021 talon valaistus – kausi 4
Uusi Big Brother 2021 talo Valotehdas on toimittanut BB 2021...
Lue lisääBig Brother 2021 VIP-talon valaistus – kausi 3
Big Brother 2021 VIP talo Valotehdas on toimittanut BB 2021...
Lue lisääValotehdas LED-verkkokauppa
UUTUUSTyylikkäät LED-säätimet värilämpötilasäädettäville tai himmennettäville LED-valonauhoille ja LED-valaisimille.TUTUSTUZigBee LED-valaistusMonipuolinen, helposti...
Lue lisääLED-tukku ammattilaisille
LED-TUKKUHINNAT & PALVELU Valotehtaan LED-tukku sähköalan ammattilaisille sekä suunnittelijoille. Laadukkaat,...
Lue lisääLED-alumiiniprofiilit
Led-alumiiniprofiilit – laadukkaat ja edulliset LED-alumiiniprofiilit ovat 2 metriä pitkiä...
Lue lisääKylpyhuoneen valaistus
Kylpyhuoneen korostusvalaistusSaippuahyllyt korostuvat kauniisti tyylikkäällä LED-nauhalla. Seinän ja katon rajaan...
Lue lisääEpäsuora valaistus
Epäsuora valaistushelposti ja tyylikkäästi Valotehtaalta Epäsuora valaistus Epäsuora valaistus on...
Lue lisää